TIETOA MEISTÄ


Aktiivisena toimijana Lappeenrannan Taideyhdistys ry pyrkii vaikuttamaan Lappeenrannan ja sen ympäristökuntien taiteen ja kulttuurin kaikinpuoliseen kehittämiseen. Yhdistys toimii jäsenistöönsä kuuluvien kuvataiteista kiinnostuneiden henkilöiden, kuvataiteita harrastavien, kuvataiteilijoiden sekä kuvataidekoulun aikuisopiskelijoiden ja oppilaiden vanhempien yhdyssiteenä.

Lappeenrannan taideyhdistys ry toimii perustamansa Lappeenrannan kuvataidekoulun taustayhteisönä ja yhdistyksen hallitus kuvataidekoulun johtokuntana.

Taideyhdistys järjestää kurssi-, koulutus- sekä näyttelytilaisuuksia toiminta-alueensa kuvataiteellisen tason kehittämiseksi yhdessä kuvataidekoulun kanssa. Kaikille avoimet mallipiirustusillat ovat yhdistyksen perinteisintä toimintaa. Elävää mallia piirretään kevättalvella ja syksyllä torstaisin kuvataidekoululla. Taideretken kohde on tänä vuonna 2024 Lahti ja visuaalisten taiteiden museo Malva.

Kesäisin kuvataidekoululla toimii Galleria Linnoitus, jossa järjestetään näyttelyitä mm. vuorovuosina Imatran taideyhdistyksen kanssa Etelä-Karjalan taideyhdistysten yhteisnäyttely.